Yritysvideo vahvistaa brändiä
Esittelyvideo yrityksestä on toimiva myynnin työkalu
Tilatessa videota kannattaa hetkeksi pysähtyä miettimään mitä sillä halutaan viestiä ja kertoa eteenpäin. Seuraava steppi onkin miten se toteutetaan ja siinä me voidaan auttaa teitä.
Yritysvideolla rakennat mielikuvaa yrityksestä ja brändistä. Sen avulla on helppo viestiä yrityksesi palveluista, hyödyistä, tuotteista ja arvoista. Herättää asiakkaan mielenkiinto ja vakuuttaa heidät siitä, että te olette juuri se oikea valinta kumppaniksi tai palvelun tarjoajaksi. Laadukkaasti tuotetulla videolla on siis todella merkitystä.
Tämän päivän virtuaalinen esite – yritysvideo
Yritysvideo kasvattaa suosiotaan
Ennen digiaikaa kaikilla yrityksillä oli esite. Nykyään esimerkiksi messuosastoilta ei välttämättä löydy painettua esitettä, vaan entistä useammalla pyörii taustalla yritysvideo. Nykyään pääsääntöisesti yritykseltä löytyy omat kotisivut, mahdollisesti jokin yritysprofiili somessa ja ehkäpä vielä tuo edellä mainittu esite. Silti yritysvideo kasvattaa kovaa vauhtia suosiotaan viestinvälittäjänä. Yritysvideon jakelu on helppoa mm. yrityksen omissa kanavissa, kotisivuilla, sähköpostin saatteena ja jo pienellä mainonnalla voidaan saada huomattavaa näkyvyyttä.
Tässä muutama vinkki, kun tilaat yritysvideon tai pyydät tarjousta:
- Mitä haluat yrityksestäsi kertoa?
- Ketä yritysvideolla tavoitellaan?
- Sisältääkö video haastattelun tai haastatteluita?
- Tarvitaanko videolle tekstitys tai spiikkaus?
- Halutaanko katsoja ohjata videon lopusta esim. verkkosivuille?
- Onko vaikuttavia referenssejä?
- Halutaanko dokumentaarinen video vai käsikirjoitettu tarina?
- Mihin käyttöön video tulee (esim. verkkosivuille, someen tai messuille)?
- Tehdäänkö yritysvideosta myös lyhyempi someversio?
Ammattitaitoinen yritysvideon tuotanto huipputiimiltä
Kokemuksen ja ammattitaitoisen verkoston avulla pystymme tarjoamaan teille yritysvideot räätälöidysti ja kaiken kattavasti. Oma kuvaustiimimme hoitaa valmistelut, rec-napin painamisen sekä editoinnin, kun taas kumppaniverkostosta löytyy kaikki muu kuten käsikirjoitus, animointi, casting ja spiikkaus. Onnistuupa tarvittaessa myös henkilöstökuvat samalla kuvauskerralla kokeneiden valokuvaajiemme toimesta. Olemme tehokas ja joustava tuotantoyhtiö, joten älä epäröi ottaa yhteyttä.
Lue blogikirjoitus: Uusi hieno video on valmiina, mutta mitäs nyt?